Huojentuneella mielellä...

...sillä vihdoinkin sain internetin toimimaan!! :) Tein tänään muutaman tunnin retken pikkubussilla eli dalla-dallalla 30 km päässä sijaitsevaan pikkukaupunkiin Makambakoon, josta sain toimivan liittymän puhelimeen, ja sen myötä yhteydenpitomahdollisuudet paranevat monin verroin. Huomenna ajattelin ostaa kylältä kirjekuoria, ja aloittaa kirjoittamaan perinteistä postia sinne kotiin.

Asustelen täällä oloaikani yhdessä Ilembulan luterilaisen sairaalan vierastaloista, pienessä kahden hengen huoneessa. Huone on yksinkertainen, mutta ihan kotoisa. Näköala ikkunastani on upeimpia mitä koskaan olen nähnyt: savanni akaasiapuineen, ja sen takana vuoret. Savannilla on ihanaa käydä kävelemässä iltapäivällä, kun kuumuus hellittää, ja lisäksi se on turvallista sillä villieläimiä ei juuri lähistöllä ole. Käärmeitä ja skorpioneja tosin löytyy, joten jalkoihinsa pitää katsoa :) Myös Ilembulan kylällä on mukavaa käydä. Koska kylä on pieni, kaikki tarpeellinen on pienellä alueella: kaksi ostoskatua, joiden kojuista saa ostaa mitä vain: kangoja, hedelmiä, saippuaa, vaatteita, käsintehtyjä koreja ja paljon muuta. Liikkuminen täällä on päiväsaikaan turvallista, mutta meitä on kehotettu pimeän tullen pysymään sisällä, sillä varkauksia on jonkin verran. Pimeässä ulkona liikkuminen ei houkuttele myöskään siksi, että pimeys on täällä todella säkkipimeää, ja ilta tulee hetkessä seitsemän aikaan. Tähtitaivas on upea, sillä katu- tai muita ulkovaloja täällä ei ole.

Olo on huojentunut muutenkin. Ensimmäisten päivien jatkuva hämmennys alkaa olla takana, kun olen alkanut hiljalleen tottua afrikkalaiseen arkeen. Ensimmäisinä päivinä swahili kuulosti aivan täysin käsittämättömältä, ja kaikki oli uutta matkaseuraa, työtovereita, paikallista väkeä, ilmastoa ja olosuhteita myöten. Oli vain hypättävä mukaan, ja se on ollut todella mielenkiintoista ja haastavaa. Olen oppinut joitakin yksinkertaisia swahilin fraaseja, mikä helpottaa jo paljon kanssakäymistä paikallisten kanssa. Vaikka englanti on Tansanian toinen virallinen kieli, Ilembulassa sitä osataan pääasiassa heikosti. Kirkossa käydessämme Leena on esitellyt meidät uudet tulokkaat seurakunnalle, ja sen jälkeen moni on tullut juttelemaan kadulla tai sairaalan pihapiirissä.  Minut, Antti ja muut vastasaapuneet on otettu todella lämpimästi vastaan. Vatsakin on tottunut ihan hyvin paikalliseen ruokaan, jota sairaalan keittiössä työskentelevät mamat valmistavat meille vapaaehtoisille ja työntekijöille. Päivittäin täällä syödään riisiä, pastaa, perunaa tai paistettua banaania papujen, lihan ja erilaisten kastikkeiden kanssa. Tansanialaiset tuoreet hedelmät ovat uskomattoman maukkaita.

Heti ensimmäisenä kokonaisena Ilembulan päivänäni pääsin tutustumaan orpolaan, ja olen sen jälkeen viettänyt siellä paljon aikaa. Lapset ovat kertakaikkiaan suloisia, ja heidän kanssaan on ihana olla. Orpolassa on tällä hetkellä n. 15 lasta, joista vanhin täyttää pian kuusi, ja nuorin syntyi viime viikonloppuna. Aivan pieniä vauvoja on nyt kolme, ja heidän kaikkien kohdalla äiti on kuollut synnytyksessä, tai sen seurauksena saatuihin verenvuotoihin  pian synnytyksen jälkeen. Alle vuoden ikäisiä pikkuisia on kolme. Vauvat asuvat ja nukkuvat omassa huoneessaan omissa pinnasängyissään. Noin kaksivuotiaita taaperoita on kuusi, ja sitä vanhempia 4-6-vuotiaita on kuusi. Vanhimmat lapset ovat päivisin muutaman tunnin läheisessä Montessori-leikkikoulussa, joten aamupäivisin orpolassa aika kuluu pienimpiä hoivatessa.

Orpolassa on kerrallaan vuorossa kaksi mamaa, joilla riittää työtä lastenhoidossa, pyykinpesussa ja ruuan valmistamisessa. Heidän apunaan olen pessyt, vaihtanut vaippoja, syöttänyt ja tehnyt muita askareita.Suuri osa ajasta kuluu leikkiessä. Lapset kaipaavat syliä valtavasti, heti sisään tullessa he juoksevat vieralijoita vastaan ja pysyttelisivät sylissä pitkiä aikoja. Leena tuntee jokaisen lapsen tarinan: joku on löytynyt vastasyntyneenä kadulta, toinen metsästä. Jokaiselle toivotaan ja rukoillaan hyvää kotia, ja joillekin sellainen on löytynyt ja adoptioprosessi aloitettu. Jokainen hetki näiden lasten kanssa on jollain lailla erityinen, sillä jokainen hyväksyvä katse ja kosketus voi piirtyy heidän mieliinsä, ja antaa heille kokemuksen heidän jokaisen mittaamattomasta arvosta. Tänä aamuna sairaalan kappelin aamuhartaudessa kuusi nuorinta lasta kastettiin kuoron laulaessa upeasti, ja koko seurakunta oli rukoilemassa heidän puolestaan. Se oli valtavan liikuttava hetki.