“Put all things in the hand of God”

Kaksi päivää sitten paikallinen sairaanhoitaja Jestine kutsui minut muutaman muun suomalaisen kanssa kotiinsa illalliselle. Hän asuu pienessä, ehkä kymmenen neliön asunnossa, jossa on kaikki välttämätön, eikä mitään ylimääräistä. Sain taas kokea ihmeellistä lämpöä ja vieraanvaraisuutta, kun toivotti meidät tervetulleeksi, ja istuimme vieri vieressä pienen huoneen lattialla. Jestine oli valmistanut monen ruokalajin aterian, ja syödessämme juttelimme mielenkiintoisista asioista.

 Jestine on kotoisin pienestä masaikylästä ja kuuluu siis masaiheimoon, joka on yksi tunnetuimmista afrikkalaisista heimoista. Masailla on vuosituhantiset perinteet, ja he asuvat edelleen laajalti Tansanian ja Kenian alueella. Serengetin kansallispuisto on masaiden tunnetuinta asuinaluetta. Kylästään lähteneenä, kouluttautuneena naisena Jestine on heimonsa silmissä moderni ja erilainen nainen, ja hän kertoi masaiden tasapainottelusta oman kulttuurinsa ja ”uuden maailman” välillä. Hän puhuu masaikieltä, swahilia ja englantia sujuvasti. Hän kertoi unelmastaan levittää Tansaniassa parempaa terveydenhuoltoa ja parantaa myös maan luterilaisten sairaaloiden tilannetta. Valtion sairaalat ovat taloudellisesti paljon paremmassa asemassa, sillä kirkon sairaalat eivät ymmärtääkseni saa juuri mitään avustusta valtiolta. Tässä lähetysjärjestöillä kuten Lähetysseuralla on todella merkittävä rooli. Kirkon sairaalat/lähetyssairaalat tavoittavat niitä ihmisiä, jotka asuvat syrjässä ja ovat pitkälti terveydenhuollon ulottumattomissa. Jestine mainitsi monta kertaa, että meidän tulee rukoilla näiden näiden asioiden puolesta, jotta ehkä ensi vuonna tilanne olisi parempi.

Hän totesi että kaikki elämän asiat on jätettävä Jumalan käsiin. Täällä Tansaniassa luottamus siihen huolenpitoon on monen ihmisen ainoa toivo. Ruoka, vaatteet, terveys ja kaikki varat ovat kehitysmaissa monelta tavoittamattomissa, ja elämän hauraus näyttäytyy täällä aivan uudella tavalla.

Eilen sain olla mukana katsomassa, kuinka Ilembulan sairaala lähtee liikkeelle ja tavoittaa ihmisiä kaukanakin. Minä, sairaanhoitajaopiskelija ja suomalainen lääkäri, sekä kaksi paikallista sairaanhoitajaa ja kaksi vapaaehtoista matkustimme jeepin kyydissä kahteen syrjäiseen kylään jakamaan lääkkeitä. Kun saavuimme ensimmäiseen kylään, oli kylän kirkon luo kokoontunut noin 60 avun tarpeessa olevaa kyläläistä. Kirkko oli pelkistetty, kaunis, ja selkeästi siellä oli kokoonnuttu jo pitkään. Pappi rukoili, luki pätkän Raamatusta ja siunasi kaikki paikalla olijat. Kylän evankelista esitteli meidät, ja sitten ihmiset jakaantuivat kukin tarpeensa mukaan sen hoitajan tai lääkärin luo, jonka apua tarvitsivat. Ihmiset tulivat yksi kerrallaan lääkärin puheille, ja siirtyivät siitä sairaanhoitajan luo saamaan tarvittavat lääkkeet. Minä ja ilembulalainen sairaanhoitaja istuimme eräässä pienessä huoneessa, jossa ei ollut mitään muuta kuin kolme tuolia. Yksi kerrallaan ihmiset tulivat kertomaan sairaanhoitajalle vaivoistaan ja kysymään neuvoa. Hoitaja käänsi minulle kunkin keskustelun jälkeen mistä oli kyse, ja mitä hoitoa hän oli suositellut. Moni näistä ihmisistä jännitti sairaalaan tulemista tai hänellä ei ollut varaa matkustaa Ilembulaan hoitoa saamaan. Yritin kysellä ihmisten kuulumisia sillä vähällä swahilin osaamisella mitä minulla on. Moni näytti rohkaistuvan lyhyestäkin kohtaamisesta. Ennen kun lähdimme, paikalliset mamat tarjosivat meille teetä ja leivonnaisia. Taas kerran heidän halunsa palvella kosketti, varsinkin kun olot kylässä olivat hyvin vaatimattomat.

Toisessa kylässä sama toistui. Ensin kaikki paikallaolijat kokoontuivat hartauteen, jonka jälkeen seurasi lääkärin lyhyitä tutkimuksia ja lääkkeiden jakoa. Paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä lapsista vanhuksiin. Moni näytti väsyneeltä ja sairaalta, ja kaikki apu otettiin vastaan kiitollisuudella. Toiset näyttivät ottavan lääkkeet vastaan epäillen. Taikausko on edelleen vahvasti juurtunut tansanialaiseen ajatteluun, ja länsimaiseen lääketieteeseen ei oikein osata suhtautua. Lähes joka kylässä on oma paikallinen parantaja tai poppamies, joka hoitaa sairauksia taikakeinoin. Tutut lääkärit täällä ovat kertoneet, että monilla potilailla on kehossaan partakoneen terällä tehtyjä viiltohaavoja, jotka liittyvät juuri näihin poppamiesten hoitoihin. Hoidot voivat olla kohtalokkaita potilaalle, sillä parantajat eivät desinfioi käyttämiään välineitä. Surullinen esimerkki on se, että jos lapsi on sairastunut, saatetaan lapsen äidin ulkoiset sukupuolielimet leikata pois rangaistukseksi, joka voi johtaa siihen että äiti kuolee verenvuotoon.

Vaikka HIV/AIDSvalistus etenee Afrikassa ja Tansaniassa, uskovat monet että HIV on kirous, jonka vihastunut sukulainen, naapuri tai poppamies on langettanut. Sairauden leviämistapaa ei tiedetä, tai valistukseen suhtaudutaan välinpitämättömästi. Yksi laajalti vallitseva uskomus on, että tästä sairaudesta paranee makaamalla neitsyen kanssa. Se on esimerkiksi Sambiassa johtanut siihen, että valtava määrä aivan pieniä lapsia raiskataan. AIDS leviää Afrikassa huimaa vauhtia ja sairauden takia orvoiksi jääneitä on pelkästään Tansaniassa kymmeniätuhansia. Moni orpolan lapsista on menettänyt vanhempansa tästä syystä, ja moni heistä kantaa itse samaa kuolemaan johtavaa sairautta. Välillä lääkäreiden puhetta kuunnellessa tilanne tuntuu todella epätoivoiselta. Onneksi tällä mantereella on myös paljon ihmisiä, jotka taistelevat HIVin ja AIDSin leviämisen estämiseksi.

Esirukouspyynnöksi jätänkin teille HIVin vastaisen työn ja jo sairastuneet afrikkalaiset. Let´s put all things in the hand of God.