Kolmas viikko täällä alkaa huomenna! Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti, mutta toisaalta on kuin olisi ikuisuus siitä, kun nousin lentokoneeseen Helsingissä. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua jo tähän mennessä. Kuten kohtaamisia ei niin mukavien eläinten kanssa, tunnelmallista kynttilänvalossa lueskelemista sähkökatkoksen takia, ja monenmoisia tilanteita lasten kanssa. Jokainen kokemus, oli sitten ikävä tai ihana, tuntuu silti merkittävältä. Olen saanut kokea täkäläisen elämän upeita, hankalia, vähän pelottaviakin puolia, mutta haluan ajatella että ne kaikki ovat osa tätä ainutlaatuista matkaa. Luottamus Isän huolenpitoon on mulla tällä hetkellä tosi konkreettinen, koska olen saanut huomata etten todellakaan ole yksin tässä elämäntilanteessani täällä, kaukana kotoa.

Tällä viikolla olen ollut aika uupunut, ja olenkin nukkunut paljon. Osittain se johtuu varmasti siitä, että matka on vielä aluillaan, ja kaikki uusi verottaa. Toisaalta orpolassa työskentely on sekin välillä todella voimia vievää. Olen ollut siellä pääasiassa ainoana ulkopuolisena työntekijänä mamojen lisäksi, ja välillä olen käytännössä ollut ainoa aikuinen samassa isossa tilassa lasten kanssa. On etuoikeus saada olla heidän kanssaan, ja haluaisin antaa parastani ollessani siellä. Siksi on elintärkeää pitää huolta levosta ja siitä, että saan käsiteltyä orpojen kanssa ollessa mieleeni nousevia asioita. Olen lukenut näiden kahden viikon aikana tosi paljon. Leenalla on olohuoneessaan iso kirjahylly täynnä hyviä kirjoja, ja usein hän suosittelee minulle mitä kannattaisi lukea vapaa-ajalla. Ensimmäinen lukemani kirja Kuulin pöllön kutsuvan kertoo nuoresta papista, joka muuttaa kahdeksi vuodeksi syrjäiseen intiaanikylään. Leena suositteli sitä, sillä se käsittelee moralisoimatta ja viisaasti vieraaseen kulttuuriin sopeutumista. Sen lukeminen herättikin paljon ajatuksia, ja oli tosi antoisaa. Samoin Uutta Testamenttia olen lukenut paljon, ja ihan uudenlaisella innolla.

Tänään oli taas jumalanpalvelus kylän pääkirkossa, aivan lähellä tätä sairaalan aluetta. Jumis alkoi kahdeksalta ja kesti lähes kolme tuntia, sillä tällä kertaa siellä esiintyi kolme kuoroa! Yksi kuoroista oli vanhempien naisten kuoro, sitten oli paikallinen mieskuoro, ja lähes viidenkymmenen laulajan lapsikuoro. Palvelus alkoi lapsikuoron tanssiessa pitkin kirkonkäytävää laulaen samalla. Oli uskomattoman upean kuuloista, kun lasten äänet kaikuivat kirkossa melkein kuin myrsky! Ensimmäinen lapsista kantoi ristiä ja muilla oli käsissään kukkia. He esiintyivät messussa useaan otteeseen, ja näyttelivät myös pari lyhyttä näytelmää. Istuimme kolmen muun suomalaisen kanssa kirkon penkissä ja kaikilla meillä oli vedet silmissä.Vaikkemme ymmärtäneet saarnaa tai tekstejä laulut puhuttelivat, ja rukouksiin yhdyimme suomeksi.Lähdin kirkosta tosi hyvällä ja virkistyneellä mielellä.

Ensi viikon torstaina me kahdeksan täällä olevaa suomalaista lähdemme Mufindin kylään, jonne on täältä noin kolmen tunnin automatka. Leena lähti sinne jo tämän viikon alussa englantilaisen Annien ja Antin kanssa. Lähdemme katsomaan mitä työtä siellä tehdään. Mufindissa on tarvetta lääkäreille, ja muun muassa Leena työskentelee siellä noin kahden viikon ajan joka kuukausi. Siellä on myös oma orpokotinsa, johon pääsen tutustumaan. Viivymme siellä kolme päivää eli palaamme viikonlopuksi takaisin tänne Ilembulaan. On kiva päästä näkemään erilaita tansanialaista arkea ja saada samalla vähän maiseman vaihdosta. Mufindin reissun myötä täältä lähtee pois kolme suomalaista, ja pian tilalle tulee uusia. Porukka siis vaihtuu jatkuvasti, mikä tuntuu nyt jo vähän kummalta kun ollaan ehditty tutustua. Mutta kukin on täällä aikansa, ja jokaisen työpanoksesta jää tänne jokin palanen. Ja jokainen palaa täältä kotiin mukanaan unohtumattomia muistoja.

Sain pari päivää sitten tietää, että saan kotoista seuraa kotimatkalle, kun lähden joulukuussa kohti Suomea. Äiti tulee tänne puoleksitoista viikoksi marraskuun lopulla! Ilembulaan asti hän ei tule, vaan tapaamme Dar Es Salaamissa, josta toivon mukaan pääsemme jatkamaan matkaa kohti Tansanian pohjoisosia. Tarkoituksena olisi päästä Norongoron kraaterin luonnonpuistoon Serengetin kylkeen katsomaan villieläimiä! Se on aivan uusi kokemus meille kummallekin, ja olen iloinen siitä että meille järjestyy tällainen lyhyt loma yhdessä täällä.

Siunausta teille rakkaille sinne kotiin!